Aamulehden mielipidekirjoituksessa 25.4.2024 kirjoitettiin, että ”uimahallien hinnastouudistus on eriarvoistava”. Lippu-uudistuksella Tampereen kaupunki haluaa kannustaa mahdollisimman montaa ihmistä kaikista ikäryhmistä uimaan säännöllisesti. Tavoitteena on kaupunkilaisten kokonaisvaltaisen terveyden- ja hyvinvoinnin lisääminen sekä toimintakyvyn paraneminen.
Uudistus haluttiin tehdä mahdollisimman yksinkertaiseksi sekä tasavertaiseksi kaikille käyttäjille. Kausirannekkeen hintaa laskettiin merkittävästi. Hinta on nyt kaikille käyttäjille sama 130 euroa vuodessa. Summa on sama kuin erityisuimakortin hinta on aiemmin ollut. Perusteena, miksi hinta on kaikille käyttäjille sama, on yhdenvertaisuus.
Huhtikuun alusta loppuvuoden kausirannekkeen hinta laski 97,50 euroon, jolloin kolmesti viikossa uimahallissa käyvälle tulee yhden uinti- ja saunakerran hinnaksi noin 0,92€. Mitä enemmän käy, sitä edullisempi on hinta liikkumiskertaa kohden. Vinkkinä kerrottakoon, että Hervannan uimahallissa sisäänpääsyyn kuuluu aina myös mahdollisuus kuntosalin käyttöön.
1.1.2024 voimaan tulleessa lippu-uudistuksessa ei ole ollut mahdollista huomioida viime vuoden puolella ostettuja erityisuimakortteja. Ne on luonnollisesti saanut entiseen tapaan käyttää loppuun tänä vuonna. On totta, että jotkut uimahallin käyttäjät eivät sen vuoksi käytännössä ole heti päässeet maksimaalisen hinnanalennuksen piiriin. Valmistelussa kuitenkin pyrittiin löytämään tasapuolisin mahdollinen hinnoittelumalli. Mikäli lippu-uudistus jatkuu ensi vuonna, niin kaikki käyttäjät ovat samalla viivalla vanhojen korttien vanhennuttua tämän vuoden aikana. On huomioitava, että loppuvuoden kausiranneke tulee aina neljännesvuosittain edullisemmaksi: 1.7. alkaen 65 euroa ja 1.10. alkaen 32,50 euroa. Hinta on reilut 10 euroa kuukaudessa, jolla saa uida ja saunoa vaikka joka päivä.
Maksuttomat uinnit arkisin klo 9-15 välillä rajoitettiin uudistuksessa 65 vuotta täyttäneisiin. Raja oli johonkin ikävuoteen vedettävä eikä mahdollisuutta laajentaa maksuttomuutta muihin käyttäjäryhmiin talouden raamien vuoksi valitettavasti ollut.
On hienoa, että lippu-uudistuksen tavoitteet näyttävät täyttyvän. Alkuvuoden aikana yli 65-vuotiaiden uintimäärät ovat kaksinkertaistuneet. Kokonaiskävijämäärät ovat tällä hetkellä 45.500 käyntiä viime vuoden vastaavaa aikaa edellä. Lisääntyneellä liikkumisella on varmasti hyvinvointia, toimintakykyä sekä terveyttä lisäävä vaikutus.
Pian uimaan pääsee myös ulkona. Maauimala aukeaa jälleen perjantaina 3.5. ja myös siellä on kaikille sama hinnoittelu kausirannekkeen suhteen. Koko 3,5 kuukauden käynnit maauimalassa maksavat 55 euroa. Tampereen liikuntapalvelut kerää tällä hetkellä palautetta uimahallien lippu-uudistuksesta: https://www.tampere.fi/liikunta/liikuntapaikat/uimahallit-ja-maauimala
Toivomme mahdollisimman monta vastausta kehittääksemme palvelua entistäkin paremmaksi. Kannustan kaikkia liikunnan pariin.