Olen vuonna 1977 Tampereella syntynyt kahden lapsen isä ja aviomies. Ensimmäiset elinkuukauteni perheemme asui Tammelan kaupunginosassa. Sieltä muutimme lapsuuteni maisemiin Kulmakadulle Petsamoon, vain kiven heiton päähän Kaupin metsästä ja kallioista. Tällä hetkellä asumme Tahmelassa, jossa on paljon minulle sekä perheelleni tärkeitä erityispiirteitä, liittyen liikuntaan kulttuuriin, luontoon ja maisemiin.

Perusopetuksen ja lukion olen käynyt Tampereen Steiner-koulussa. Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen astuin kesällä 1997 varusmiespalvelukseen Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa. Armeijan jälkeen pääsin opiskelemaan Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitokselle, josta valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi keväällä 2002.

Syksyllä 2002 aloitin luokanopettajana Kirkkoharjun koulussa Kangasalla.