Koulutus on koko Suomen kivijalka. Nykyinen koulutuspolitiikan suunta on käännettävä pois koulutusleikkausten tieltä. Panostaminen koulutukseen on kaukokatseista. Se luo inhimillistä hyvää ja säästää lopulta yhteiskunnan varoja, kun ongelmia syntyy vähemmän ja vältetään kalliit korjaavat toimet.
Riittävä perusrahoitus on koko koulutusjärjestelmän sydän. Tempoilevasta, lyhytjänteisestä hankerahoituksesta on siirryttävä kohti vahvempaa perusrahoitusta
Varhaiskasvatus on kaikkein vaikuttavin koulutusmuoto. Kuitenkin vain laadukas varhaiskasvatus on vaikuttavaa. Laadun tae on osaava ja työssään viihtyvä opettaja. Henkilöstön työssäjaksamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota ja varhaiskasvatuksen palkkatasoa nostettava vastaamaan työn vaativuutta ja vastuuta. Tämä on avian keskeinen keino, kun halutaan varhaiskasvatuksen pariin osaavaa henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot tulee valtakunnallisesti palauttaa 1:7 ja perua varhaiskasvatukseen kohdistuneet leikkaukset.
Esiopetus on laajennettava kaksivuotiseksi. Kun saadaan koko 5-vuotiaiden ikäluokka velvoittavan esiopetuksen piiriin, voidaan tasoittaa oppilaiden sosioekonomisesta taustasta johtuvia eroja. Mahdolliset ongelmat voidaan havaita aiemmin ja antaa niihin tarvittavaa tukea. Tutkimusten mukaan huono-osaisuus periytyy ja koulutuksellisen tasa-arvon varmistamisessa on koulutuksella keskeinen rooli. Mitä aiemmin mahdolliset ongelmat havaitaan, sitä paremmat mahdollisuudet ne on ratkaista ja saada paremmat lähtökohdat perusopetukseen.
Perusopetuksessa on varmistettava, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on käytännössäkin yhtäläiset mahdollisuudet eikä alueellisia tai sukupuolten välisiä eroja pääse syntymään. . Aivan keskeinen asia oppimisessa ja ongelmien annaltaehkäisyssä on sopiva ryhmäkoko. Lapsi- ja opetusryhmät Pirkanmaalla ovat paisuneet ylisuuriksi samalla, kun uudet opetussuunnitelmat edellyttäisivät yksilöllistä oppimista. Opetuksen määrä vaihtelee kunnittain ja lapsi voi saada perusopetuksen aikana kokonaisen lukukauden vähemmän perusopetusta, asuinkunnasta riippuen. Sama ongelma on erityisopetuksen saamisessa, vaikka siihen lapsella on subjektiivinen oikeus.
Lukiokoulutukseen on myös panostettava ja sen yleissivistävyys turvattava. Aidosti maksuton toisen asteen opiskelu on tavoite, jota kohti on edettävä. Kurssitarjonta on pidettävä riittävän laajana ja opiskelijaryhmät sopivan kokoisina. Lukion uudistuksissa on nyt pidettävä aikalisä ja annettava opiskelijoille ja opettajille työrauha.
Ammatillisen koulutuksen resursseihin on tehtävä selkeä lisäys ja rahoitus on palautettava kuluvan hallituskauden leikkauksia edeltävälle tasolle. Lähiopetusta on lisättävä, opiskelijoille taattava opettajan johdolla säänöllinen päivärytmi, jossa opintoja on jokaisena viikonpäivänä. Opettajalle on annettava todellista tarvetta vastaava aikaresurssi huolehtia opiskelijan työelämäopinnoista sekä yhteistyöstä työpaikan kanssa. Myös oppimissuunnitelmien laadintaan ja seurantaan on varattava riittävä aika. Mikäli perustaitojen puute estää pääsyn työssäoppimisjaksolle, on opiskelijalle järjestettävä tukiopetusta, jotta jokaisella on mahdollisuus suorittaa toisen asteen tutkinto. Ilman tutkintoa jääneiden mahdollisuudet työllistyä ovat maassamme poikkeuksellisen kehnot.
Ammattikorkeakouluilla on tärkeä rooli osaajien kouluttajana, mutta niiden rahoituksesta on kuudessa vuodessa leikattu peräti 25%. Yliopistojen rahoitustaso vastaa reaaliarvoltaan vain v. 2002 tasoa. Korkeakoulujen edellytykset hoitaa perustoimintojaan ja elinikäisen oppimisen kehittämistä ovat vaarantuneet. Samoin on käymässä kyvylle reagoida joustavasti muutoksiin. Perusrahoituksen tasoa on nostettava ja indeksijäädytykset peruttava. On huolehdittava sekä perus- että soveltavan tutkimuksen edellytyksistä. Juuri valtioneuvostossa päätetty korkeakoulujen rahoitusmalliratkaisu v. 2021-24 ei ratkaise korkeakoulutuksen ongelmia. Erityisesti perusrahoituksen tuleva taso on riittämätön ja elinikäiseen oppimiseen ohjatut korotukset saattavat uhata entisestään perusrahoitusta.
Tärkein laadukasta korkeakoulutusta eteenpäin vievä voima on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Korkeakoulujen tehtäväkenttä on laajentunut, mutta samaan aikaan yliopistojen henkilöstö on vähentynyt 2010-luvulla 10% ja ammattikorkeakouluissa peräti 30%. Yliopistojen työntekijöillä korostuu huoli työsuhteen jatkuvuudesta, kun opettajista ja tutkijoista vain joka neljäs työskentelee vakituisissa työsuhteissa.
Tempoilevasta ja kuormittavasta hankerahoituksista on päästävä yli hallituskausien kestäviin ohjelmiin laadun varmistamiseksi. korkeakoulutuksen ytimessä oleva akateeminen vapaus on turvattava. Luottamuspääomaa lisätään henkilöstön ja opettajien aidoilla vaikuttamismahdollisuuksilla korkeakoulujen hallinnossa.
Suomen kaltaisen osaamistalouden tulee vahvistaa – ei heikentää – sivistyksen, osaavan työvoiman saatavuuden, kilpailukyvyn ja osaamisen uudistamista. Tutkimusansioiden ohella myös opetus- ja koulutustehtävillä on oltava painoarvoa uralla etenemisessä. Opetushenkilöstön ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen on panostettava, mikä vahvistaa elinikäisen oppimisen tavoitetta.