Matti Helimo ehdolle eduskuntavaaleissa

TIEDOTE 15.2.2023

Tampereen sivistyspalveluista vastaava apulaispormestari Matti Helimo asettuu ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajana toimivan Helimon ehdolle asettumisen taustalla on ennen kaikkea huoli koulutuksen rahoituksesta. Helimo korostaa, että tällä hallituskaudella aloitettua koulu-tuksen rahoituksen lisäämistä on haastavasta taloustilanteesta huolimatta jatkettava ja koulutusleikkaukset torjuttava. Hän näkee julkisen keskustelun perusteella olevan olemassa merkittävä riski v. 2015 tehtyjen virheiden toistamiseen. 

Vaalipuheet koulutuksen ja sen rahoituksen ympärillä ovat jälleen olleet löperöä koulutusjargonia, josta on vaalien jälkeen helppo velkaantumiskehityksellä perustellen pyristellä irti. Budjettia tehtäessä unohtuu, että koulutus on kriittisen tärkeä tulevaisuusinvestointi, joka maksaa itsensä monin kerroin takaisin. Suomi voi menestyä vain korkealla osaamisella ja laadukas koulutusjärjestelmä on koko kansakunnan sydän.” 

Vihreät on vaaliohjelmassaan linjannut kynnyskysymyksenä, että puolue ei lähde mukaan hallitukseen, joka leikkaa koulutuksesta euroakaan.

(lisää…)