Juuri tällä hetkellä lumitilanne on ulkoliikunnan kannalta upea. Isossa kuvassa näyttää kuitenkin valitettavasti siltä, että paluuta entisajan talviolosuhteisiin ei enää ole. Aika, jolloin jo pelkästään sään vuoksi on monilla houkutus jäädä sisätiloihin, on pidentynyt radikaalisti. Sorsapuiston, Kaupin ja Koulukadun esimerkit osoittavat, että liikunnan paloa löytyy, kunhan olosuhteet ovat kunnossa. Valtioneuvosto on laskenut liikkumattomuuden hinnaksi Suomessa 3 miljardia euroa per vuosi eli lisätoimenpiteiden suhteen ei aikaa ole hukattavaksi. Kaupungeilla on tällä hetkellä paljon henkilökuntaa, joiden kentänhoito- tai latuosaamista ei saada käyttöön, kun jäätä eikä lunta ei ole.

Tarvitaankin tekojääkenttiä ympäri kaupunkiseutua ja toteuttamisen vauhdittamiseksi sitova tiekartta. Ensimmäiset lähiliikunta-alueet olisi tarkoituksenmukaisinta rakentaa isojen yhtenäiskoulujen yhteyteen. Tampereella esimerkiksi priorisoisin Vuoreksen, Hervannan, Hatanpään, Lielahden, Tesoman ja Takahuhdin koulut. Näissä liikuntapaikat ja tekojää palvelisivat käyttäjiä aamusta iltaan joka päivä. Parasta olisi, että alusta olisi hiekkatekonurmea, jolloin kesäaikaan se olisi mm. jalka- ja pesäpallokäytössä. Varhaiskasvatuksen ja koulujen jälkeen käyttövuorossa olisivat iltapäiväkerhot sekä iltaisin ja viikonloppuisin alueen asukkaat.

Mahdollisuuksien mukaan tekojäiltä syntyvät lumet kasattaisiin leikkivuoriksi ja pulkkamäiksi. Lisäksi tehtäisiin lapsille harjoituslatuja hiihtämisen opettelua varten. Lunta voisi tuoda myös jäähalleista tähän tarkoitukseen. Olemassa olevat henkilöstöresurssit tulisi optimoida alueiden kunnossapidon laadun maksimoimiseksi.

Niin sanotut pehmeät vetovoimatekijät, palvelut ja arjen sujuvuus ovat avainasemassa, kun perheet valitsevat asuinpaikkansa. Ympärivuotiset lähiliikuntapuistot parantaisivat entisestään Tampereen seudun vetovoimaa. Kangasalan, Ylöjärven, Lempäälä ja Pirkkalan kannattaakin kilpailla siitä, kuka ensimmäisenä seuraa Sorsapuiston esimerkkiä.

Investoinnit tekojäihin ovat lyhyellä tähtäimellä kalliita, mutta pidemmällä aikavälillä tuottavat rahat monin kerroin takaisin. Sama logiikka pätee koulutuksessa.

-Matti Helimo

Lisää tekojäitä kaupunkiseudulle
Tagged on: