Oppilaiden tuen toteutuminen käytännössä on noussut viime aikoina julkiseksi huolenaiheeksi. Eduskuntavaalien jälkeen tekijät erottuvat jälleen puhujista. Eilisessä Helsingin Sanomissa (20.3.) riittämättömyyden tunnetta vahvasti kokeva opettaja kirjoitti, että ei “pysty käytännössä toteuttamaan opetussuunnitelmaa, koska siihen ei ole varaa”. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006040778.html?fbclid=IwAR1OGXNka5b0-DfkEgcNtC-P3kYWJqCkXE7LXCR9x6OUa298qOlKoAJsMyA
Jokaisella oppilaalla on lain turvaama oikeus tukeen. Onnistumisen tärkein edellytys on, että tähän on riittävät resurssit. Ns. kolmiportaisen tuen mallin mukaan oppilaan tuen piti seurata oppilasta erityisluokasta yleisopetuksen luokkaan. Lakia muutettaessa sovittiin tarvittaessa yleisestä-, tehostetusta- tai erityisestä tuesta oppilaalle. Samalla sovittiin ns. valtion ryhmäkokorahasta, jolla opetusryhmiä pienennettiin, jotta opettajan aikaa riittäisi enemmän jokaiselle oppilaalle. Opetusalan väljän lainsäädännön vuoksi näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan muutosta käytettiinkin säästökeinona.
Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n kyselyssä 3% opettajista koki, että oppilaan tuki on riittävää. Seuraavilla toimilla tilanne saataisiin korjattua: Erityisopettajia on oltava yksi jokaista 100 oppilasta kohden. Tällöin rehtoreilla on mahdollisuus joustavasti resursoida erityisopetusta todellisen tarpeen mukaan. Myös oppilaan oikeus pienryhmään on säädettävä yhtä vahvaksi kuin oikeus lähikouluun. Tärkeintä on varmistaa paras mahdollinen yksilöllinen oppimisen tuki käytännössä, ei vain paperilla.
Tuen rahoituksen on perustuttava koulutuksen järjestäjän antamaan tuen määrään. Nykytila vaatii opettajilta kohtuuttoman paljon asiakirjatyötä, mikä ei usein kuitenkaan johda tarvittaviin tukitoimiin käytännössä. On nopeasti päästävä yhteen asiakirjaan per oppilas, johon tuen tarve ja sen toteuttaminen laadullisesti sekä määrällisesti suunnitellaan, kirjataan ja arvioidaan. Tarve havaittaessa on tuki toteutettava ripeästi ja riittävillä resursseilla. Ongelmiin on päästävä kiinni mahdollisimman aikaisin, jo varhaiskasvatuksessa. Koulutuksellinen tasa-arvo ei tällä hetkellä toteudu, vaan on asuinpaikasta – ja huoltajien aktiivisuudesta – kiinni, saako oppilas tarvitsemansa tuen vai ei.
Niin sanotun lolmiportaisen tuen toteutumista vaikeuttavat peruskoulussa kasvaneet yleisopetuksen ryhmäkoot. Nykyinen hallitus lakkautti useiden kymmenien miljoonien eurojen vuosittaisen valtion tuen mm. opetusryhmien pienentämiseksi ja jakotuntien lisäämiseksi. Oppilaiden oppimisen erot kasvavat sosioekonomisen taustan perusteella ryhmäkoon kasvaessa. Vähemmän tukea kotona saavat lapset kärsivät eniten. Isoissa ryhmissä on myös enemmän työrauhaongelmia. Opettajalla on vähemmän aikaa kohdata oppilas ja tukea tätä yksilöllisissä oppimisen haasteissa. Poikien on tutkimuksissa havaittu pärjäävän huonommin suurissa opetusryhmissä.
Opettajat haluavat oppilaidensa parasta. Jos resurssit ja vaatimukset eivät kohtaa, niin jaksaminen on koetuksella. Viimeisimmässä Kuntakymppi-kyselyssä 2016 peruskoulun opettajat kokevatkin työnsä sietämättömän raskaaksi kaikkein useimmin kuntatyöntekijöistä. Nyt tarvitaan valtiovallan nopeita lisäpanostuksia kolmiportaisen tuen kuntoon saattamiseksi. Kuntien resurssit eivät tähän enää riitä. Tavoite on kirkas: turvata kaikille lapsille oppimisen tuki, käytännössä – ei vain paperilla.
-Matti Helimo