Sote-uudistuksella on todella tärkeät tavoitteet: Turvata jokaiselle hyvinvointialueelle yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Samoin pitää parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta sekä kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Alueilla halutaan turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin ja hillitä kustannusten kasvua. Viimeksi mainittu on sikäli kriittinen, että mikäli kustannusten kasvua ei saada hillittyä, ei muitakaan tavoitteita saatane täyttymään. Pelkään, että mikäli hyvinvointialueiden talousyhtälöä ei saada toimimaan, johtaa se valtion kautta lopulta leikkauksiin kuntien sivistyspalveluissa. Näin ei saa käydä, sillä koulutus ja osaaminen ovat maamme kivijalka. Kulttuuri ja liikunta tuovat onnellisuutta sekä ennaltaehkäisevät ongelmia.
Hyvinvointialueilla olisi oltava vahva kannuste saavuttaa tavoitteet laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Jotta tämä toteutuisi, tulisi niiden kerätä osa omasta rahoituksestaan itse. Lakisääteiset tehtävät on joka tapauksessa hoidettava. Mikäli hyvinvointialue voi vain lähettää laskun valtiolle ja ”piikki on auki”, niin missä on kannuste? Jos kitaristiystäväni menisi musiikkikauppaan siten, että laskun voisi vain lähettää levy-yhtiöön, niin ostoskori näyttäisi hyvin erilaiselta, kuin itse maksaessa. Sama periaate pitäisi hyvinvointialueillakin olla sote-palveluja tilatessa olla: hyvinvointialue tilaajana olisi myös todellisena maksajana.
Onko tulevan rahoitusmallin vaikutuksia riittävästi arvioitu potilaan oikeuksien näkökulmasta? Esimerkiksi potilaan vapaan hoitopaikan valinnan oikeuden suhteen erikoissairaanhoidossa. Rahoitusmalli ei saa olla sellainen, että se estää potilaan vapaan hoitopaikan valinnan ja hoidon hakemisen toiselta hyvinvointialueelta. Pirkanmaalla on vetovoimainen sairaala ja tänne halutaan hakeutua hoitoon myös muualta, esimerkiksi Coxaan ja Sydänsairaalan. Potilaan vapaa hoitopaikan valinta on tehokas keino kannustaa hyvinvointialueita kehittämään hoidon laatua ja asiakastyytyväisyyttä. Hyvinvointialueita tuleekin taloudellisesti palkita, jos ne hoitavat myös toisten alueiden potilaita edistäen näiden potilaiden terveyttä.
Kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan reilut 12% uudistuksen yhteydessä. Vastaava verosumma maksetaan jatkossa valtiolle. Tuosta siivusta pitäisi hyvinvointialueella olla oikeus kerätä osa. Maakuntaverolla EN siis tarkoita kokonaisveroasteen nostamista, vaan kannustinta kustannustehokkuuteen. Parlamentaarisen maakuntaverokomitean mietinnössä on hyvin nostettu esiin mahdollisuudet ja uhat. Oma painotukseni on kustannustehokkuuden parantamisessa ja siihen kannustamisessa. Siksi olen mallin kannalla.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaista 7-10% käyttää paljon ja usein eri palveluja. Heidän käyttämiensä sote-palvelujen kulut ovat arviolta noin 80% kaikista kustannuksista. Kun todella halutaan parantaa ihmisten hyvinvointia ja säästää rahaa, niin näihin paljon palveluja tarvitseviin pitää kohdistaa ennaltaehkäiseviä, matalan kynnyksen palveluja. Ongelmat pitää tunnistaa ja hoitaa ajoissa, jotta vältetään inhimillinen kärsimys sekä kalliit korjaavat toimet. Ylipäätäänkin panostamalla perusterveydenhuoltoon vähenee kalliin erikoissairaanhoidon tarve.
Tärkeitä koulutuksen tukipalveluja, kuten kuraattorit ja psykologit, siirtyy uudistuksessa hyvinvointialueille. On varmistettava, että vaikka opettajien ja rehtorien työnantaja on jatkossa eri kuin edellä mainittujen, niin lasten ja nuorten palvelut eivät heikkene. Päinvastoin, oppilashuollon tukipalveluja on parannettava ja varmistettava, että ne ovat fyysisesti saatavissa kouluilla.
Tarvitaan digi- ja etäpalveluja, liikkuvia palveluja sekä perinteisiä lähipalveluja. On uskallettava uudistaa järjestelmää ja painotettava ennaltaehkäisyä. Hyvinvointialueiden talousyhtälön ratkaiseminen on avainasia, kun uudistuksen tavoitteet halutaan saavuttaa – niin tylsältä kuin se kuulostaakin.